Kylän keskellä

Kolmen Koukun kelomaja on kylän keskellä. 200 m Raitopolkua oikealle kylpylähotellin kohdalta, Panimoravintolan nurkalta. Lentokenttäbussit pysähtyvät kylpylähotellin edessä.

Hankkija rakennutti kelokämpän 1979-1980, jolloin keskustassakin oli vapaita tontteja. Hankkijan pääjohtaja, vuorineuvos Jorma  Järvi, urheilumiehiä, rakennutti majan ylimmän johdon edustuskäyttöön, mikä näkyy majan rakenteellisissa ratkaisuissa, mm. suksien huoltotilana ja varusteiden kuivaushuoneena.

Hankkija kaatui konkurssiin 90-luvulla ja valtion turveyhtiö Vapo Oy osti majan konkurssipesältä, edelleen johdon edustuskäyttöön. Vapo teetti huoneisiin kylpyhuoneet. 2000-luvulla takkahuonetta laajennettiin ja majassa tehtiin täydellinen sisäremontti. Keittiö, sauna, kodinkoneet, huonekalut uusittiin.

 

Maja oli vähäisellä käytöllä ja se pantiinkin myyntiin 2016 syksyllä. Kolme etelän agronomia perusti yhtiön, Kolmenkoukun Oy:n, jonka omistukseen maja päätyi. Osakkaat avasivat majan ovet muillekin.

Kolmen Koukun Kelomaja tarjoaa tasokasta, elämyksellistä lomaa kilpailukykyiseen hintaan. Tule meille kerran, tulet toistekin.

Kelomaja on tehty suomalaisesta kelosta.  Autolla pääsee pääovelle matkustajien ja tavaroiden purkamista varten. Lämpöpaikat ovat talon päädyssä.

Majan pinta-ala on 240 neliömetriä – suuren omakotitalon verran. Kaikki tilat ovat yhdessä tasossa, ei avoparvia, ei portaita, ei matalia tiloja. Kuisti on tilava. Avain on lukitussa kotelossa vasemmalla puolella. Saat koodin ennen tuloasi.

Majoitus ja huoneet

Ulko-oven jälkeen sisään tultaessa on ensimmäisenä aula. Aulassa on naulakko. Aulasta oikealle on makuuhuonesiipi, jossa on viisi makuuhuonetta. Neljässä huoneessa on kylpyhuoneet. Yhdessä kahden hengen huoneessa ei ole kylpyhuonetta, mutta huoneesta on sisäovi toiseen, kylpyhuoneelliseen huoneeseen. Kulmahuoneessa on kerrossängyt. Kaikkiaan makuuhuonesiivessä on 11 vuodepaikkaa. Ykköshuoneessa on Iskun parisänky. Takkahuoneessa on kaksi vuodetta. Vuodepaikkoja majalla on yhteensä 13.

Makuuhuoneissa on lukittavat ovet.  Makuuhuonesiiven saa myös suljetuksi ovella. Makuuhuonesiipi ja kelon käyttö myös sisällä takaa erinomaisen ääneneristyksen ja raikkaan huoneilman. Majassa on koneellinen ilmanvaihto. Uusimme huippuimurit 2017 ja tasapainotimme ilmanvaihdon.

Vahvistimme majan kattoa 2017 kesällä. Katto oli ehjä, mutta sinne laitettiin yksi huopakerros lisää. Merkkejäkään kosteusvaurioista ei ollut.

Aulasta vasemmalle on tilava ja taatusti tehokkaasti tuuletettu kuivaushuone. Siellä on Mielen pesukone ja kondensoiva kuivausrumpu. Takkahuone on oven takana. Huoneessa on rottinkituolit, kaksi sohvaa, taulutv ja pellettitakka. Pellettitakka on näyttävä, helppokäyttöinen ja turvallinen. Se antaa myös lämpöä. 

Suihkuhuoneessa on kolme termostaattisuihkua. Saunaan sopii isompikin seurue. Takkahuoneesta on pääsy ulos pienelle terassille.

Aulassa on kaksi erillistä wc:tä. Kaikkiaan majassa on seitsemän suihkua ja kuusi wc:tä.

Aulasta eteenpäin on olohuone/tupa/pirtti. Olohuone on korkea. Varustukseen kuuluu seurusteluryhmiä, 65 tuuman äly-TV ja liuskekivitakka jossa on lasiluukku. Varaava sähkölämmitys pitää kelomajan lämpimänä ja koneellinen ilmanvaihto pitää ilman raikkaana. Autoille on lämpöpaikat.

Ruokailutilassa on kymmenen hengen ruokapöytä. 2 syöttötuolia löytyy perheen pienimmille. Myös pinnasasänky löytyy varastosta.

Keittiö on moderni: Mielen tasoliesi, uuni, astianpesukone, kaksi jääkaappia, viinikaappi, pakastekaappi, expressokahvikone, kahden kannun Moccamaster-kahvinkeitin, mikro, vedenkeitin ja leivänpaahdin.
Talousaskareet sujuvat kätevästi! Keittiö sopii myös pitopalvelun käyttöön.

20 hengen astiasto: Birger Kaipiaisen Paratiisi-sarjaa, laseina Tapio Wirkkalan Ultima Thule.

Keittiöstä pääsee takakuistille. Siellä on takkapuita, pellettiä, polkupyörä kauppamatkoja varten ja jäteastia.

Kuistilta pääsee  huoltotilaan. Käytettävissä on suksia, monoja ja sauvoja, voitelutarvikkeita, potkukelkka, rattikelkka ja muovipulkkia. Ladulle on matkaa 40 metriä.

Ulkoilun jälkeen on mukava mennä saunaosastolle, takkatuvassa voi rentoutua pellettitakan lämmössä, omassa rauhassa ja hiljaisuudessa. Tai laulaa karaokea uusilla laitteilla!

Kuvat kertovat lisää. Hiihtoa, laskettelua, moottorikelkka-ajelua, pulkkamäkeä, revontulia, keilailua, shoppailua, saunomista, lasten riemua, synttärijuhlia, juhla-aterioita. Kelomaja on mainio tukikohta Saariselän keskustassa, tilaa ja hiljaisuutta riittää. Pihan vakiovieraita ovat puput ja oravat.

Palvelut majalla:

Majan huolto (avaimet, hälytys, tekniikka, siivous ym.)
Catering

Marko Tiainen
Saariselän Ruoka ja Pitopalvelu
040 0417808
www.kiinteistopalvelu.com
www.lomavaraamo.com

Omatoimisille

• Kaupat
• Keittiö
• Retket
• Suksivuokraamo